Rotunsa paras

Kävin Karin kanssa Tuulosen ryhmänäyttelyssä 6.10.2012. Kari täytti 9 kuukautta 28.9. joten tämä oli ensimmäinen virallinen näyttely junioriluokassa. Alle 9 kuukauden ikäiset ovat epävirallisessa pentuluokassa.  Pennusta saakka on arvailtu jääkö Kari pienikokoiseksi vai tuleeko hänestä keskikokoinen. Perunkarvattomilla säkäkorkeuden raja on 40 senttiä. Alle 40 senttiset ovat pienikokoisia ja yli 40 senttiset keskikokoisia. Näyttelyissä kilpaillaan kokoluokissa ja eri kokomuunnoksia kutsutaan eri roduiksi. Mikäli koiran epäilevän olevan isompi kuin mihin se on pentuna rekisteröity, sen voi mittauttaa virallisesti aikaisintaan 9 mutta viimeistään 15 kuukauden iässä. 

Ilmoitin näyttelyn järjestäjille etukäteen, että haluan Karille virallisen mittauksen. Paikan päällä sattui kuitenkin jotain häsellystä kehäsihteerin kanssa, joka oli sitä mieltä, että mittaukset olisi pitänyt suorittaa ennen aamun ensimmäisten kehien alkamista. Minut lähetettiin näyttelyn järjestäjien pakeille ja hetken asiaa pohdiskeltuamme paikalle pyyhälsi ONNEKSI eräs järjestäjä, joka kertoi, että mittaus suoritetaan ennen keskikokoisten perulaisten kehää. Huokaisin helpotuksesta ja sykkeeni hidastui vähitellen normaaliksi. Hetken olin jo pelännyt, ettei mittausta suoritettaisi lainkaan ja koko touhu menisi ihan hukkaan. Tästä opin sen, ettei pidä uskoa kaikkea mitä kehäsihteeri sanoo ja olla itse päättäväinen. Mikäli kehäsihteeri olisi sinnikkäästi väittänyt, ettei mittausta voida tehdä, olisi minun kannattanut kysyä vielä tuomarilta suostuuko hän mittaamaan koiran.

Tässä ollaan onnellisesti mittaamassa pöydällä ja häntäkin on vielä ylhäällä.

Karin viralliseksi korkeudeksi tuli 41,5cm eli keskikokoinen.

Lattialla esiintyminen oli aika jännittävää ja Kari ihmetteli miksi kaikki tuijottivat häntä.

Loppu oli onnellinen kun sekä Kari että veljensä Hermanni saivat ROPin ja SERTin!

 JEEEEEEEE!!!

Tässä kaksi rotunsa parasta (ROP) urosta. Kari keskikokoinen ja Hermanni pieni.

Kehän jälkeen sai vähän painiakin ;)

Junnukurssi

Aloitimme Karin kanssa Junnukurssin Hurttia ja huumoria -koirakoulussa. Kari on aikaisemmin käynyt siellä pentuleikkitunneilla sekä muutamalla kimppalenkillä. Pentuleikkitunneilla pennut saavat vapaasti leikkiä keskenään sisätiloissa. Kimppalenkillä kahdeksan koirakkoa harjoittelee yhdessä kävelyä, ilman että koirat pääsevät kosketuksiin toistensa kanssa. Junnukurssi oli ensimmäinen kerta, kun Kari ei koirakoulun tiloissa päässyt leikkimään toisten koirien kanssa. Ei siis liene yllättävää, että Kari kävi ylikierroksilla lähes koko tunnin ajan..

IIIIHANA Selma-neiti köpötteli viekoittelevasti ohi

"Uuuuh, mitäs tuolla tapahtuu?"

"Jaa niin mitä? Maahan vai? Kylhän mä tän osaan."

Toisille seuraaminen näytti olevan helppoa.

Pieniä loikkia lukuunottamatta :)

Pena-poikakin malttoi seurata emäntää.

Mutta Kari...

Voitte vaan kuvitella millainen oli isännän ilme tämän harjoituksen jälkeen. 

Turhautunut.

Vaikka sitä aina yrittää varautua pahimpaan mahdolliseen uuden koirakurssin alkaessa, ovat stressitasot silti korkeat kun koira ei ole lainkaan kiinnostunut ohjaajasta. Päässä pyörii "kyllähän tämä kotona osaa, mitä minä nyt teen väärin kun tämä koira ei toimi nyt lainkaan!!" Nolottaa. Mitä nuo toisetkin nyt ajattelevat?  Kyl mä oon ihan oikeesti kouluttanu tätä!

Itseään voi lohduttaa sillä, että kaikista muistakin tuntuu samalta. Jos ei juuri sillä hetkellä, niin aivan varmasti jossain vaiheessa koiraa kouluttaessa.

Nenä pystyyn ja rohkeasti vaikeuksia päin! ;)

Sandwich

Kiire, kiire, kiire. Käydään näyttelyissä, koirakoulussa, lenkeillä, harjoitellaan temppuja ja suoritetaan. Omistajat käyvät töissä ja harrastuksissa ja pitävät yllä kotia sekä sosiaalisia suhteita. Koko ajan pitäisi saada jotain aikaiseksi. Kalenteri on täynnä kuukausiksi eteenpäin.

Koirat ovat säilyttäneet taidon nauttia hetkestä ja olla stressaamatta tulevista. Haluaisin ottaa niistä mallia.

Tänä sunnuntaiaamuna oli kerrankin helppo pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä. Isäntä, emäntä, Elli ja Kari; kaikki sulassa sovussa samassa lämpöisessä sängyssä nelinkertaisessa lusikassa. Edellä mainitussa järjestyksessä. Suloinen hetki. Olisipa niitä useammin. Muistaisinpa nauttia juuri tästä hetkestä.

Elli ensimmäistä kertaa sängyssä. Solakka neitokainen pujahti koiraportin läpi kiellettyyn makuuhuoneeseen. Ovelaa!

Lagottopesue nokosilla <3

Pemeka Open Show

11.8. Pemeka järjesti epävirallisen näyttelyn perun- ja meksikonkarvattomille koirille. Nyt mukaana olivat myös karvalliset karvattomat. Tämä oli viimeinen Pemekan järjestämä Open Show ja samalla Karin ensimmäinen näyttely, vaikkakin epävirallinen.

Kari oli veljensä Hermannin kanssa Perunkarvatonkoira, pieni, urokset, ipanat (7-9kk) -luokassa. Ensin ravaustaitonsa näytti Hermanni:

Sitten oli meidän vuoro ja Kari nostettiin pöydälle. Minä sähläsin hihnan kanssa, enkä ehtinyt saada Karia kunnon asentoon kun tuomari olikin jo käynyt koiran läpi.

Edestakaisin ravaaminen sujui kovin pontevasti.

Kunnes lisäsin liikaa vauhtia ja Kari innostui hyppimään.

Kehä kierrettiin mahtipontisesti. Vaude mitkä rintalihakset meidän adoniksella on.

Viimeiseksi yhteiskierros. Kari innostui lähtemään Hermannin perään ja Hermanni ihmetteli miksi toi jätkä kulkee mun perässä. ;)

Niinhän siinä kävi, että Hermanni voitti. Onnea ihanalle pikkuHemmulle! Onneksi mekin saatiin lohdutuspalkinto.  

Hermanni  oli Rotunsa paras pentu (ROP) sekä koko näyttelyn paras (BIS) pentu. 

Tässä omistajalta saatu kuva, jossa Herra poseeraa hienojen palkintojensa kanssa. 

Voin kertoa, että tämä oli vain alkua hienolle näyttelyuralle. Hieno poika! 

Ps. Anteeksi vielä huonoista kuvista, mutta tällaista se on kun yrittää kuvata koiria pimeässä hallissa.

Metroseksuaali

Minä olen sitä mieltä, ettei maailmassa pitäisi olla niin sanottuja "tyttöjen ja poikien" värejä. Värit ovat vain jäävuoren huippu! Niin monet asiat ja tekemiset on jaettu sukupuolen mukaan. Poikien ei ole hyväksyttävää leikkiä prinsessaleikkejä tai käyttää mekkoa. Pienet tytöt eivät saa olla riehakkaita eikä tyttöjen hiuksia saa leikata siiliksi. Nykyään on sentään poikia, joilla on pitkät hiukset. Tosin monet päiväkotitädit kauhistelevat niitäkin.

Vaaleanpunainen  ja minä. Meillä on ristiriitaiset välit. Lapsena kaikki huoneessani oli vaaleanpunaista. Myös seinät. Teininä sain yliannostuksen ja kärsin vaaleanpunaisista seinistä kunnes muutin omaan kotiin. En ole pystynyt käyttämään vaaleanpunaisia vaatteita, laukkuja tai sisustusesineitä. Haluan rikkoa sukupuoliin liittyviä kaavoja ja odotuksia, mutta samalla olla nainen ja näyttää naiselta.

Vaaleanpunainen ilmestyi miesten asuihin 2000-luvun vaihteessa. Tai silloin minä ainakin huomasin sen. Alkujärkytyksen jälkeen olen sitä mieltä, että vain itsevarma mies voi käyttää vaaleanpunaista. Häntä eivät muiden oudoksuvat katseet häiritse ja hän tietää näyttävänsä hyvältä pinkissäkin. Kertooko se myös jotain kyseisen miehen asenteesta sukupuoliin kohdistuvista odotuksista? Monen mielestä vaaleanpunainen väri miehellä kertoo myös seksuaalisesta suuntautumisesta. Olen myös kuullut sanan metroseksuaali.

Mitä mieltä olette, näyttääkö kuvan uros seksuaalisesti "poikkeavalta"?

Meidän gigolo! Enää puuttuu rintakarvat rönsyilemästä kaula-aukosta.

Kari-mies sai päälleen tämmöisen lasten sukkahousuista tuunatun puseron. Kesällä Karille tuli hiertymiä kyynärniveliin, joita hän jatkuvasti nuoleskeli. Hiertymät olivat jatkuvasti auki, joten pohdin miten saisin Bebanthenin pysymään iholla edes hetken. Muistinkin kaapissa olevat lasten sukkahousut ja keksin leikata niihin päänaukon. Tadaa! Kevyt ja joustava pitkähihainen oli valmis! Tuo väri vaan nauratti aika paljon :D Onneksi löysin vaaleanpunaisen käyttöön kunnon perusteet ;)

Eikä haitannut leikkiä ollenkaan!











Ps. Kuvat on otettu heinäkuussa.


Terveisiä kaikille itsensä tiedostaville uroksille ja nartuille!
T.Jaana

Catwalkin kingi (?)

Kari pääsi catwalkille. Olimme keskiviikkona 25.7. Orimattilassa Match Show:ssa. Tarkoituksena oli siis harjoitella tulevia näyttelyitä varten ihmisjoukossa esiintymistä ja pöydälle nostamista. Kuvia en valitettavasti pystynyt ottamaan, kun olin yksin Karin kanssa.

Match Show on vähän kuin epävirallinen näyttely, joissa tuomareina ovat pitkänlinjan koiraharrastajat ja kasvattajat. Järjestäjänä voi olla melkein millainen ryhmä vain, esimerkiksi koululuokka, joka kerää rahaa. Useimmiten mätsärit ovat koiraharrastajien yhdistysten järjestämiä. Mätsäreissä koirat jaetaan luokkiin iän ja koon perusteella. Erirotuiset koirat ovat siis keskenään samassa kehässä. Myös sekarotuiset voivat osallistua mätsäreihin, vaikka virallisiin näyttelyihin ne eivät pääsekään. Esimerkiksi Elli on ollut yli 40 cm korkeiden kehässä mutta myös pienten koirien kehässä. Lagottojen korkeus vaihtelee paljon ja jos mätsäreissä on useampi lagotto, on ne saatettu sijoittaa pienten koirien arvosteluluokkaan.

Kari oli nyt ensimmäisessä mätsärissään pentujen luokassa, jossa ei ollut kokojaottelua. Nuorin koira oli ilmeisesti 4 kuukautta vanha ja aika vinkeä tapaus. Pentujen kehässä meno on aika rentoa. Tuomari oli ihanan ystävällinen ja naureskeli kun pennut tahtoivat mennä hieman eri tavalla kuin omistajat olisivat halunneet niiden kulkevan.

Keskiviikkona sää oli jokseenkin epävakainen. Kuten tänä kesänä on ollut muutenkin. Aurinko paistoi siihen asti, kunnes suurin osa oli ehtinyt ilmoittautua. Sitten päällemme iski rankkasadekuuro. Omistajat ryntäsivät viemään koiriaan autoon tai hakemaan niille häkkiä, kuten minä. Karvattomat koirat eivät liiemmin tykkää vesisateesta. Kylmähän siinä tulee! Näköjään ei moni muukaan koira oikein innostunut sateesta, eivätkä varsinkaan omistajat, jotka olivat puunanneet koiriensa turkit viimeisen päälle.

Karista mätsärit olivat VALTAVAN mielenkiintoiset! Hajuja oli jokapaikassa ja koiria vilisi ympäriinsä. Jokaista olisi tehnyt mieli morjestaa. Karin kuono ei noussut millään irti maasta, tai jos nousi, niin toisen koiran kulkiessa ohi. Pahinta peläten astuimme kehään pittbull-vastustajan kanssa. Niinhän siinä kävi, ettei se kirsu irronnut maasta kävelemisen aikana. Ei sitten millään. Tuomarilta jäi Karin hienot liikkeet näkemättä, kun ravaaminen ei luonnistunut. Minä ajattelin, että olemme mennyttä kalua! Kari kuitenkin seisoi ylväästi ja malttoi seisoessaan katsoa minua. Pöydälle menimme ennakkoluulottomasti ja Kari jopa antoi tuomarille pusun! Tuomari sai rauhassa kopeloida Karin ja ilmeisesti Karilla oli jopa hauskaa! Pittbull voitti meidät ja sai punaisen nauhan, Kari sai siis sinisen.

Kun kaikki koirat oli pareittain arvosteltu, menivät kaikki sinisen nauhan saaneet pennut samaan kehään. Kehässä ympyrää pyöriessämme Kari sai kuononsa irti maasta. Arvatkaa minkä takia. Edessä juoksevan nartun takia!! Poika seisoikin hienosti, ainakin silloin kun katse oli nartun pyllyssä. Jännityksellä odotin, kun tuomari valitsi kaikista ensin seitsemän parasta (johon me päästiin -> minä hurrasin) ja sitten aloitti 4. tulleesta. Kun 3. tullut oli kerrottu, ajattelin, että jaahas, se siitä sitten, mutta seisotaan nyt ylväinä hamaan loppuun saakka. MUTTA: Kari pääsi sinisen kehän toiseksi!! JEEEE!!!
























Mainostetut "hienot palkinnot" olivat aika suuri pettymys. Me saimme tämän aika kuluneen näköisen ruusukkeen ja muutaman pienen Royal Caninin ilmaisnäytepussin. Se ei paljon luonnonmukaisesti ruokkivaa omistajaa lämmitä. Voittajakoiratkin saivat ilmaisnäytepusseja, jotka olivat kyllä hieman isompia. Palkintojen takia ei yleensäkään kannata kisailemaan lähteä. Mätsäreissä harjoitellaan ja näyttelyistä saadaan arvonimiä. Vielä en ole ihan varma mitä varsinaista hyötyä arvonimistä on, mutta jännittäviä näyttelyt ainakin ovat. Ehkäpä asia valkenee minulle kun pääsen syvemmälle koira- ja näyttelymaailmaan.

 

 Herkkupalkinto, NJAM.

 Ellikin halusi kuvaan.

Ps. Se meitä vastassa ollut pittbullpentu oli punaisen kehän voittaja. Eli ei hävitty huonolle :)

SuKaRoiset

Nyt tuloo paaaaljon kuvia viikonloppuna olleista SuKaRon kesäpäivistä ja Bay's Bushyfur kennelpäivistä. Olin Karin ja Ellin kanssa Joutsassa Pappistalolla 13.-15.7. jossa tapasimme mm. Karin sukulaisia, nuoriherra Vasikan, meksikolaisen ja kiinanharjakoiria. Sekä ihania ihmisiä!

Ensimmäisenä meitä vastassa oli Karin veli, Jose.



Veljesten ensikohtaaminen pentukodista lähdön jälkeen oli aluksi varovaisen jännittynyt, mutta pian pojat löysivät yhteisen sävelen leikeissä. Ihanaa kun vihdoin oli joku samankokoinen ja näköinen leikkikaveri!

Seuraavaksi paikalle saapui karvallinen sisko, Verna = Pupu. Veljekset vastaanottivat siskon innokkaina hännät pystyssä. Pupun mielestä oli parempi lähestyä varovasti ja katsoa tilannetta ensin mamman jalkojen välistä.



Yläpuolen kuvassa Elli, Jose, Kari, Pupu ja Vael

 

Mukana oli myös yksi meksikonkarvatonkoira. Alla näette meksikolaisen ja karvallisen perulaisen kohtaamisen. Mainittakoon vielä, että nämä koirat ovat kokoluokassa ISO.

Viuh viuh, Viuhti! Tämä pienikokoinen karvallinen perulainen oli niin vauhdikas, että sai välillä rauhoittua häkissä. SÖPÖLÄINEN!

Uskotteko, että nämä kaikki neljä koiraa ovat perunkarvatonkoiria? Myös nuo harmaat.

Musti oli oikeasti musta! Ja karvallinen :)




Kolme karvallista perunkarvatonkoiraa, isoja.

 

Tämä 13-vuotias kiinanharjakoiramummo on ollut jo ihan ensimmäisessä SuKaRoisessa. Mummoa kiinnosti lähinnä nukkuminen ja syöminen. Ja rapsuttaminen.

Lauantai-iltana Elli sai uuden ihailijan. Nuori Beauceron uros Rio koki rakkauden ensinuuhkaisulla, eikä tämän jälkeen päästänyt Elliä silmistään. Ellikin tykästyi Rioon ja nämä kaksi saivat aikaan mahtavia leikkejä. Omistajien kesken naureskelimme, että kaksi "ulkopuolista" löysivät toisensa.

Arvaatteko mistä lempinimi Vasikka sai alkunsa? 

Näin se käy. Tutustuminen koirien kesken. Yhtäaikaa.

Kiitos Kaarina Naaralaiselle ja kaikille SuKaRolaisille, jotka viikonloppuna tapasimme!

Ensi vuonna uudestaan!

Pentujen silittely voi aiheuttaa koirakuumeen

Olin tänään yhteydessä Ellin kasvattajaan (kennel Magotin) lainatakseni häneltä häkin. Ja kappas vain, olinkin yht'äkkiä lähdössä auttamaan pentutarkastuksessa.

Mindin pennut olivat ulkona omassa aitauksessaan ja tulivat heti saapuessani aitaa vasten vinkumaan. Kun nostin ensimmäisen pennun syliin, muut alkoivat kateellisina vinkua. Pakkohan ne oli vuorotellen halitella... Ja antaa vauvojen pussailla epäilyttävän hajuisilla kielillään. Pennut tuntuivat todella rohkeilta ja sosiaalisilta. Ehdin seurustella niiden kanssa alle puoli tuntia ennen lähtöämme eläinlääkäriin. Eläinlääkärissä olin niille jo turvallinen ihminen.

Ajomatkalla kuului kovaa vinkunaa vauvojen häkeistä, mutta Mindi-äiti makoili rentona penkillä. Tämä taisikin olla pentujen ensimmäinen ajomatka.

Pennut ovat nyt kuusiviikkoisia, joten niille tehtiin terveystarkastus ja laitettiin sirut. Pentuja on viisi, joista kolme on uroksia ja kaksi narttuja. Kaikki pennut olivat hyvinvoivia ja painoivat 3,2-3,6 kiloa. Urosten kivekset olivat laskeutuneet, mutta yhdellä oli napatyrä. Sirujen laittaminen niskaan sai kaikki pennut vinkaisemaan. Jotkut pyristelivät, toiset jaksoivat vain vähän vinkaista. Odotushuoneessa kaikki pennut (varsinkin tytöt) olivat hyvin virkeitä ja aktiivisia, joten tietysti operaation jälkeen pennut nukahtivat. Kotimatka suijuikin hiljaisissa merkeissä :)

Pennut pariviikkoisina
Kuva: http://tuijalahti.wix.com/kennelmagotin/apps/blog

Minusta oli jännittävää olla ensimmäistä kertaa mukana pentutarkastuksessa ja sirutuksessa. Katsellessani Karin niskassa olevaa sirua, olen miettinyt miltä sellaisen mötikän laittaminen tuntuu. Nähdessäni pentujen reaktiot, oloni helpottui. Ilmeisesti sirun laittaminen kirpaisee hetken, mutta siitä toivutaan hyvin nopeasti.

PS. Älkää ikinä menkö katsomaan pentuja, jos ette ole sellaista hankkimassa! Oli meinaan niin niiin niiiiiiin söpöjä karvanappuloita, että oisin voinu saman tien ottaa yhden tai kolme kotiin. <3

                                                Tässä vielä kuva Ellistä 5-viikkoisena:

Huomenta vaan!

Tiedätkö sen tunteen, kun olet vähän vielä unessa ihanan lämpimän ja pehmeän peiton alla? Yhtäkkiä heräät siihen, kun joku kylmä ja märkä koskettaa paljasta alaselkääsi. Siis sitä ainoata kohtaa jota yöpuku ei juuri sillä hetkellä peitä. Minä tiedän. Koin sen jälleen tänä aamuna.

Meidän aamumme alkavat yleensä siten, että isäntä herää ensin ja muiden aamutoimiensa lomassa käyttää koirat pissalla. Minä herään siihen, kun Kari juoksee niin kovaa kuin tassuistaan pääsee, ulko-ovelta suoraan sänkyyn. Ja pomppaa tietysti mahani/selkäni päälle. Mikäli en vielä tuohon pomppuun herää, alkaa seuraavaksi mönkiminen.  Karin kiilamainen kuono työntyy peittoni alle ja alkaa lämpimimmän nukkumispaikan metsästys. Yleensä paras paikka Karin mielestä on jalkojeni välissä, mutta aina sinne ei ole helppo löytää. Tänäkin aamuna nuuskutus keskittyi kovasti alaselkääni, kunnes lopulta käännyin ympäri. Sen jälkeen alkoi tietysti joka aamuinen nuolemisoperaatio. Mikä tarkoittaa sitä, että Elli nuolee Karin naamaa ja Kari yrittää purra Elliä korvasta. Hyvää huomenta vaan! Hoh hoijakkaa, sanon minä ja rapsutan koiria korvien takaa.h

Hemaisevan seksikäs pörröpää

Hyvää juhannuksen jälkeistä olotilaa kaikille! Meillä on ollut pari viikkoa hirveä tohina. 16.6. vietettiin häitämme ja sen jälkeinen viikko onkin mennyt toipuessa. Kaiken kukkuraksi juhannuskin saapui!! Tämä tyttö otti juhannuksen vähän liian tosissaan ja olo olikin sen mukainen...
Sekä häät että juhannus sujuivat loistavassa seurassa, mutta kerron teille enemmän meidän jussista.

Olimme kutsuneet pari ystävää kylään, joihin kuului myös bichon frise Usva.

 Ellillä ja Usvalla on noin 3 kuukautta ikäeroa ja pentuina heidän leikkimisensä oli täysin järjetöntä riehumista. Hauskaa oli, että kaksi näinkin erikokoista (n. 10 kilon painoero) karvapalloa olivat niin täysin samoilla linjoilla leikin suhteen.

Jossain vaiheessa koirille tapahtui jotain (puberteetti?) ja Elli alkoi osoittaa Usvalle missä on kaapin paikka. Useimmiten tapaamisen aluksi Elli murisi ja pakotti Usvan selälleen. Pelottavan näköistähän se meidän ihmisten mielestä on, mutta koskaan Elli ei käynyt Usvaan kiinni. Joka tapauksessa halusin heti saada tavan pois ja olen siitä lähtien ottanut Usvan ja Ellin kohtaamisissa aikalisän. Nytkin Ellin ja Usvan viime tapaamisesta oli aikaa, joten mietimme tarkkaan miten kohtaaminen tapahtuisi.

Usvan tullessa omistajansa kanssa ulos autosta, oli Kari jätetty sisälle ja Elli pistetty hihnaan. Namit olivat valmiina. Ja tietysti emännät yrittivät olla niin kuin mitään erikoista ei tapahtuisi (epäonnistuen siinä kohtuullisen paljon). Kiertelimme koirat hihnassa jonkin matkan päässä toisistamme ja palkitsimme koiria aina kun ne eivät kiinnittäneet toisiinsa huomiota. Jos Elli katsoi Usvaa, palkitsin hänet heti kun hän katsoi takaisin minuun. Lopulta pääsimme istumaan ja annoimme koirienkin rauhoittua. Pikkuhiljaa koirat kävivät nuuskuttelemassa toistensa takamuksia eivätkä suuremmin reagoineet toisiinsa. Kun koirat olivat täydellisen relaksoituneita, päästimme ne irti ja jäimme jännityksellä katsomaan mitä tapahtuisi.

Harjoitus oli tuottanut tulosta: hauvat kutsuivat heti toisensa leikkiin ja siitä lähtien heillä oli hauskaa :)

Kun Elli ja Usva olivat hieman saaneet leikkiä kahdestaan, pääsi Karikin pihalle.

Välillä Usva väsähti kahden hyvin innokkaan leikkijän kanssa. Elli ja Kari olivat niiiiiiin innoissaan uudesta leikkikaverista, ettei Usva ollut saada hetken rauhaa. Ja kun Usva väsähti, jatkoi meidän pariskunta kahdestaan riehumista.

Grilliherkut vähän kiinnostivat Kartsaa... Usva sen sijaan sijoittui fiksusti heti grillin viereen : grillimestarin lähtiessä viemään herkkuja pöytään, hän kompastuisi "näkymättömään" Usvaan, ruoat lentäisivät maahan ja Usva olisi ensimmäinen joka ehtisi niitä syömään :DD






Herrkullista kesän jatkoa!